Mun ruoka-allergiat

 En oo oikeestaan ikinä törmännyt kanaviin, joissa puhuttaisiin ruoka-aineallergioita. Niinpä päätin, että nyt on aika luoda sellainen. Mulla on ollut hengenvaarallisia ruoka-allergioita ihan aina. Niiden kanssa elämiseen liittyy pitkä tarina ja niin monia erilaisia vaiheita. Vertaistukea allergioihin oon löytänyt oikeastaan vaan vertaistukileiriltä. Missä on nuortenkirjat joissa on allerginen päähenkilö? Tv-sarjat? Elokuvat? Ottaen huomioon, miten monella on ruoka-allergioita, aika harvassa paikassa niitä on edustettuna, ainakaan realistisesti. Tässä vähän mun tarinasta ja eri vaiheista.

Ehkä ensimmäinen asia, mitä muistan lapsuudessa, oli järkyttävät kivut ja kutina ja niiden aiheuttamat univaikeudet. Muistan kun äiti sanoi, että "se ja se antoi sulle väärää ruokaa". Ihan liian usein sain väärää ruokaa esimerkiksi päiväkodissa. Mulle kivat jutut oli kurjia. Muistan, kun sanoin etten halua lähteä ravintolaan syömään, koska en halua syödä ranskalaisia suolalla. Muistan, kun se kesäinen jäätelöreissu vaihtuikin kolmen päivän oksentamiseen kun ainesosat olikin muuttuneet. Muitan, miten mietin sitä, mitä kaikkea kaikki muut saavat syödä. Mun ruokia listattiin sen mukaan mitä saan syödä, ei sen mukaan, mitä en saa. Olin vaikeasti allerginen kananmunalle, pähkinälle, kalalle, hunajalle, vaniljalle ja vaniliinille, kaikille mausteille paitsi suolalle, tomaatille, paprikalle, hedelmille ja monelle muulle. Kun ruokavaliosta jättää vaniljan (jota on KAIKESSA makeassa) ja kaikki mausteet, on elämä aika mautonta. Näin meni ensimmäinen osa elämästä, noin ala-asteen lopulle asti.

Siedätyshoito ala-asteella poisti pahimman kärjen allergioilta. Sain alkaa maistella uusia jännittäviä asioita, kuten joitakin karkkeja, mausteita ja tomaattia. Sain syödä ketsuppia ja söi ensimmäistä kertaa ikinä pizzaa 11-vuotiaana Lontoon matkalla niin, että pohjaan oltiin laitettu ketsuppia ja päälle kasviksia. Sain myös ekaa kertaa maistaa pehmistä, ja söin sitä lopulta niin paljon, etten vuosiin pystynyt syödä sitä. Tähän elämänvaiheeseen, ollessani noin yläasteikäinen, kuului kuitenkin edelleen yksi iso vihollinen nimeltä kananmuna. Sain 13-vuotiaana kananmunasta henkeä uhkaavan reaktion, joka vei yöksi sairaalaan. Se laukaisi paniikkioireet ja syömispelon. En suostunut syömään missään muualla, kuin kotona ja kesti vuosia, ennenkuin pystyin syödä yksin ilman lähes viikottaisia paniikkikohtauksia ja kuolemanpelkoa. Rippileiri, jonne lähteminen oli siihenastisen elämän pelottavin juttu, loi uskoa siihen, että voin kyllä syödä turvallisesti muuallakin, kuin kotona. 

Lukiossa syömispelko alkoi helpottaa ja edessä oli taas uudenlaiset haasteet. Siedätyshoidon teho oli alkanut pikkuhiljaa hiipumaan ja keväisin siitepölyoireilu alkoi olemaan taas ihan käsittämätöntä. Kävin lukiota, jossa todettiin vaikea sisäilmaongelma ja oireilin rajusti. Sisäilmaherkityminen vaikutti myös muiden herkkyyksien lisääntymiseen. Lopulta sain taas allergiaa myös tutuista ruuista, söin kortisonia kyypakkauksen verran päivässä, enkä pystynyt kävelemään ilman, että tuntui, että joku kuristaa. Oireilu jatkui todella pitkään jälkikäteen, enkä valitettavasti voi vieläkään sanoa, että olisin kokonaan vapaa tuosta lukioajan koettelemuksesta. Yliopiston alkuun mennessä oli ollut sen verran erilaisia herkistymisiä, että allergiakokeissa ponnahtivat esille myös asiat, joita olin aina saanut aikaisemmin syödä eli maito ja vehnä. Lisäksi kokeessa näkyi inkivääri, vanilja ja lisäaine E412, jota on tungettu nykyään todella moneen, mm. lähes kaikkiin jäätelöihin, majoneeseihin ja salaatinkastikkeisiin. Alkoi muutaman vuoden ajanjakso, jolloin mietin syömistä päivittäin. Murehdin sitä, voinko ikinä enää elää samalaista elämää kuin ennen ja googlailin monena yönä erilaisia tutkimuksia, joita esimerkiksi Jenkeissä on tehty allergioista.

Nyt muutamaa vuotta uusien allergioiden toteamisen jälkeen en edelleenkään siedä maitoa, mutta muita juttuja olen saanut alkaa lisätä ruokavalioon. Myös vehnän kanssa olen edelleen varovainen ja suosin kotona ollessa edelleen gluteenitonta ruokaa. Lisäaineista ja vaniljasta en onneksi ole enää saanut oireita. Oon edelleen hengenvaarallisesti allerginen kananmunalle ja lievemmin allerginen tosi monelle muulle jutulle. Siitepölyoireilu on myös vuodesta toiseen jatkuva piina ja sisäilmaongelmaiset tilat ilmoittelee itsestään minuuteissa.

Mitä oon näiden vuosien aikana oppinut omista allergioista:

-Ne voi muuttua. Kaikilla ei, mutta tosi monilla varsinkin nuoruudessa allergiat saattaa kadota tai lieventyä. Tää on sekä hyvä, että huono. Toisaalta kun tottuu tiettyyn niin oppii luottamaan siihen, että näin tulee aina olemaan. Muutokset voi olla ikäviä. Toisaalta on toivoa siitä, että ajan mittaan sellaset asiat, mille on lievästi allerginen, voikin käydä joskus.

-On ok, jos ruokasuhde on allergisena vaikea. Allergia on sairaus, joten tottakai se vaikuttaa omaan ruokasuhteeseen. Mulla esimerkiksi on iso pelko siitä, etten jossain vaiheessa saa enää syödä asiaa x, joten aion nauttia siitä niin kauan kun pystyn. Samoin jos on joku juttu, mitä en aiemmin oo saanut syödä, sen syöminen saattaa mennä liiallisuuksiin. Sain esimerkiksi yläasteella palautetta siitä, että syön ketsuppia ranskalaisilla tai kanelisokeria riisipuurolla. Oon kamppaillut vuosien myötä myös esimerkiksi erilaisten painoon liittyvien asioiden kanssa ja on välillä ahdistanut se ajatus, että entä jos en nyt syö enkä saa sitten myöhemminkään. 

-Allergiat tulee olemaan ikuisesti osa mun elämää. Se miten suhtaudun niihin, vaihtelee kuitenkin paljon. Uudet elämänvaiheet on näyttänyt, että uskallan kyllä tehdä asioita allegioista huolimatta. Joskus voi käydä huonosti ja saada väärää ruokaa, mutta onneksi niin ei usein tapahdu, kun muistaa olla itse tarkkana. Itse oon selvinnyt aina hyvin esimerkiks ulkomailla, kun tiedän vähän, miten varautua etukäteen.

-Ruuasta voi nauttia allergioista huolimatta. On tosi helppoa vaipua epätoivoon, esimerkiksi että en mä voi syödä jäätelöä koska oon allerginen. Usein on kuitenkin vaihtoehtoja. Ne ei välttämättä ole yhtä kivoja, kun normaalin elämän eläminen ja kaupasta jäätelön hakeminen, mutta lopulta esimerkiks opettelin tekemään itse jäätelöä just mulle sopivista aineksista ja siitä tuli parempaa kuin kaupan jäätelöstä<3

-Pelko ei vie allergioita pois. Se vaan kaventaa elämää ja lisää stressiä ja ahdistusta. Asioita voi oppia pikkuhiljaa tekemään peloista huolimatta. On ok tarvita tukea muilta ihmisiltä ja on tärkeetä jutella peloista. Pienet askeleet vie kohti oikeeta polkua<3

Jos sulla on allergioita, niin tervetuloa seuraamaan tätä blogia. Vaikka en oo lääkäri, enkä voi koskaan sanoa, mikä on hyväksi just sulle, voin kertoa, mitkä asiat on auttaneet mua ja miten oppia elämään allergioista huolimatta. Ja sulle jolla ei ole allergioita, tervetuloa seuraamaan myös siitä huolimatta. Varmasti tunnet jonkun, jolla on ruoka-aineallergioita ja voin varmasti tarjota sulle jotain myös ruoka-allergisen kohtaamiseen<3

I am me (despite it all) eli esittelyteksti blogin kirjoittajasta

 Ennen varsinaiseen asiaan siirtymistä blogissa, esittelyt olisivat varmaan paikallaan :) 

Oon Veera, 23-vuotias koiraäiti, lukutoukka, maailmanmatkaaja ja opiskelija. Opiskelen Helsingin yliopistossa englantia ja espanjaa ja kirjoitan tällä hetkellä gradua. Gradunkirjoitusprosessista kirjoitan myöhemmin lisää. Ahdistun, jos tiedossa ei ole seuraavaa matkaa ja seikkailua jossain päin maailmaa. Samaan aikaan ilmastoasiat huolestuttaa. Yritän tehdä muussa arkisessa elämässä ilmastoystävällisiä valintoja ja oon vegaani. Ruoka on mulle myös äärettömän tärkeä juttu ja vietettyäni lapsuuden vaikeiden allergioiden ja mauttoman kouluruuan parissa, oon aikuisiällä päättänyt, että vaikka rajoituksia tulisi lisää, pyrin aina tekemään parhaani sen suhteen että ruoka olisi maistuvaa ja mahdollisimman laadukasta. Maailmanmatkoillani en halua tyytyä auringonottoon, vaan haluan nähdä, elää, kokea, tutustua ja ottaa vastaan kaiken mitä maailmalla on annettavana. Viime vuonna reissasin Brightonissa, Lontoossa, Espanjanssa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Mulla on Briteissä "brittimummi" jonka luokse on kova kaipuu. Samoin Espanjassa olen saanut ympärilleni ihmisiä, joita voin kutsua ystäviksi. Viime kesän Brittireissu oli ensimmäinen jonka tein yksin. Brightonissa olin mummin luona, mutta sen jälkeen vietin muutaman päivän yksin Lontoossa ja nautin ihan täysillä myös yksin olemisesta, mikä ennen pelotti! Tulevaisuudessa haaveena on päästä lähtemään Euroopan ulkopuolelle ja matkustaa lisää myös yksin. Erilaisiin kieliin ja kulttuureihin sukeltaminen on ohjannut myös oikealle tielle opintojen ja uran suhteen ja voin jo nyt sanoa olevani maailman onnellisin työssäni kielten opettajana<3

Arkea jaan koirani Tinkan (3.5v shetlanninlammaskoira) ja poikaystävän kanssa. Arjessa parasta on yhdessä sarjojen kattominen, lenkkeily, lukeminen, kahvittelu ja uusien ruokien kokeileminen. Arkeen haastetta tuovat erilaisten sairauksien mukanaan tuomat oireet, joista kerron tarkemmin niihin liittyvissä postauksissa. Oon kokenut opiskelijaelämässä joskus ulkopuolisuutta, koska en viihdy baareissa ja yöelämässä. Koen kuitenkin, että oon elänyt nuoruutta muiden juttujen, kuten esimerkiksi juuri matkustelun kautta. Tykkään myös liikkua, käydä kuntosalilla ja juosta. Lähes arkiseen elämään kuuluu myös keikoilla käyminen. Jokavuotinen tavoitteeni on lukea 50 kirjaa vuodessa ja kirjavinkkejä voi seurata sivulta @veeralukee Instagramissa!

Tykkään tehdä kaikenlaista luovaa, mutta oon luopunut monesta asiasta viime vuosien aikana. Ehkä oon ajatellut, että ajan käyttäminen luoviin asioihin on turhaa, kun on niin paljon kaikkiea mitä on "pakko" tehdä. Yhä enemmän huomaan kuitenkin, että ne asiat, joita oon lapsena tehnyt, on nimenomaan niitä asioita, jotka tekevät musta minut. Niinpä haluan taas palata kaiken sen pariin. Kaipaan maailman eniten iltoja kotona, jolloin voin lukea, kirjoittaa, maalata, piirtää,virkata, kokeilla kaikkea uutta ja kuunnella äänikirjoja. 

Oon äärimmäisen suorituskeskeinen ihminen ja siitä on ollut sekä haittaa, että hyötyä opinnoissa. Suorittaminen johtaa pisteeseen, jossa sitä ei osaa enää lopettaa. Toisaalta suorittaminen on joissain määrin tarpeellista esimerkiksi juurikin unelmien saavuttamiseksi. Silti haluan tänä vuonna palata lempeästi mulle tärkeiden asioiden äärelle, sen lisäksi, että puurran gradun ja töiden parissa. Sain paljon hyviä oivalluksia Eeva Kolun kirjasta Korkeintaan vähän väsynyt, ja suosittelen sitä myös sulle, jos oot suorittajaluonne. 

Oon monella tapaa itsetutkiskelumatkalla, enkä oikein vielä tiedä, mitä kaikkea haluan elämässäni tulevaisuudessa olevan. Koska oon myös haaveilijaluonne, mulla on monta vaihtoehtoista ja yhtä mielekästä tulevaisuudenkuvaa päässä valmiina. Opintoja on jäljellä "enää" puolitoista vuotta, mikä tuntuu pieneltä ajalta ollessani nyt jo viidettä vuotta yliopistossa. Juuri nyt kuitenkin eniten puhuttelee matkustelu, luonnossa oleminen ja sieltä voiman hakeminen, hyvinvoinnin lisääminen, uusien asioiden oppiminen ja arjen jutuista nauttiminen. Tervetuloa mukaan!

Dream despite it all

Lämpimästi tervetuloa blogiini! Se on pitkän harkinnan lopputulos. Halu kirjoittaa on ollut läsnä jo pitkään ja nyt kun opintojen suhteen on hiukan rauhallisempaa, päätin tehdä tästä unelmasta totta. 

Blogin nimi kertoo kaiken tarpeellisen: blogin tarkoitus on puhua unelmista, erilaista esteistä huolimatta. Omassa elämässäni nämä esteet ovat olleet pitkälti terveyteen liittyviä; endometrioosiin, vakaviin ruoka-aineallergioihin ja astmaan ja näihin liittyvää tietoisuutta haluan levittää blogillani. Näistä huolimatta haluan unelmoida ja uskoa siihen, että koskaan ei ole liian myöhäsitä tehdä edistysaskeleita omien unelmien eteen. Niinpä puhun näistä. Puhun siitä, miten minä olen toteuttanut unelmiani haasteista huolimatta. Lisäksi puhun arkisista asioista, jotka ovat minulle tärkeitä ja asioista joista haaveilen tulevaisuudessa. Blogissa keskitytään matkusteluun, opiskelijaelämään, harrastuksiini ja ihan tavallisiin juttuihin. Tavoitteenani on puhua vaikeista asioista, kuten juurikin esimerkiksi sairastelusta voimaannuttavasti, ei vaipuen epätoivoon. Haluan jakaa tietoa ja vertaistukea ja samaan aikaan haluan blogissani keskittyä ihan muihin asioihin yhtälailla; sairauteni ovat vain osa minua. 

Blogin aloittaminen on pelottava askel. Mietin tänään sitä, miksi esimerkiksi sairastelusta puhuminen pelottaa. Esimerkiksi endometrioosi on Suomessa edelleen tabu-aihe, josta ei julkisesti puhuta kamalasti. Varmaan siihen omakin jännitykseni liittyy. Toisaalta oma kokemukseni on vahvasti se, että omista sairauksistani ja kaikista muistakin sairauksista puhuminen on lopulta ihan jokaisen etu! Olen valmis antamaan muiden tietää sairauksistani, jos voin sillä helpottaa jonkun muun polkua, ja tehdä sairauksien normaaliutta näkyvämmäksi.

Tästä näkökulmasta lähdin kirjoittamaan myös graduani kirjoista, joissa puhutaan nuorten sairastelusta. Sairaus ei ole häpeä, vaan jokaisella varmasti tulee elämän aikana vastaan terveyshaasteita. Omassa elämässäni en halua myöskään ajatella, että sairaus olisi este millekkään. Toki tilanteet vaihtelevat kaikkien elämässä, enkä halua vähätellä kenenkään muun kipua. Olen itse huomannut sortuvani ajattelemaan usein "muttakun en mä voi, koska..." Haluan blogissani taistella näitä ajatuksia vastaan ja avata niin itselleni, kuin muillekkin uusia näkökulmia tuohon ylläolevaan väittämään. Oli syy sitten sairaus tai jokin muu asia, esimerkiksi pelko tai ahdistus, on aina mahdollista mennä kohti omia unelmia. Joskus isoin ja joskus pikkuruisin askelin. Olen monesti saanut huomata, että niiden asioiden tekeminen, joka vähän pelottaa, on kaikista antoisinta. Se on tavoitteenani myös tänä vuonna. Tehdä asioita ja kulkea unelmia kohti, vaikka ne tuntuisivat pelottavilta ja varsinkin silloin kun ne tuntuvat pelottavilta. 

Tähän mennessä ehkä on kuulostanut siltä, että blogi keskittyy ennen kaikkea sairauksiin, mutta se ei ole tarkoitus. Rakastan kirjoittamista ja haaveilen oman kirjan kirjoittamisesta opintojen jälkeen. Siihen asti blogi tulee olemaan se paikka, jossa jaan ajatuksia elämästä. Uskon, että kirjoittaminen tulee olemaan terapeuttinen kokemus minulle ja toivon myös, että voin antaa jollekkin ajatuksia, rohkaisua, tietoa, vertaistukea, reissuvinkkejä, opiskeluajatuksia, reseptejä tai jotain muuta matkaan omalla tiellä kohti unelmia. En vielä itsekkään ole varma, mitä kaikkia aiheita haluan blogissa oikeastaan käsitellä, mutta haluan toimia vastakohtana nykyajan ja somen liian usein kiiltokuvamaiselle sisällölle ja tehdä rehellisiä tekstejä omasta elämästä.

P. S. Minut on kasvattunut maailman vahvin nainen, joka on näyttänyt, että haasteista huolimatta on mahdollista elää ihmeellistä elämää. Kiitos äiti, että rohkaisit blogin aloittamiseen ja että olet matkassa mukana<3

P. P. S. Lukeminen on rakkain harrastukseni. Tulen varmasti jakamaan myös siihen liittyen jotain ajatuksia, mutta kirjavinkkejäni voit käydä katsomassa Instagramista @veeralukee :)